maanantai 5. helmikuuta 2018

Driving Force (1989)

Kuvaus: Steve O'Neillin (Sam J. Jones) elämä on viimeisen vuoden aikana ollut yhtä helkuttia. Ensin hänen mielitiettynsä saa surmansa auto-onnettomuudessa, ja sitten hän menettää vielä kaiken sen päälle työnsäkin. Ainut ilonaihe elämässään on tyttärensä Becky (Stephanie Mason),  jonka vaimonsa vanhemmat haluaisivat omia itselleen. Steve kun on heidän mielestään täysi luuseri, tumpelo ja iljettävä työtön, joka ei siten kuulu parhaseen A-ryhmään. Steve on asiasta tietenkin toista mieltä, mutta sehän ei appea ja anoppia pahemmin jaksa kiinnostaa.

Ennen aktiviimallikurimukseen joutumistaan Stevellä käy kuitenkin viimeinkin hyvä tuuri, sillä hän saa töitä hinausautonkuljettajana. Pian käy kuitenkin ilmi, että mistään unelmaduunista ei tässä todellakaan ole kyse, vaan enemmäkin tien herruudesta ja hengissä työpäivän päättymiseen selviämisestä. Valta- ja sivuteitä pitää rautaisessa otteessaan Mustiksi Ritareiksi itseään kutsuva hinausautopoppoo, jonka jäsenet ja johtajana toimiva Nelson (Don Swayze) ovat valmiita tekemään aivan mitä vain rahan vuoksi. Steve joutuu pahaksi onneksi huomaamaan joutuneensa Ritarien terrorin kohteeksi, josta syystä vaarassa on siten myös viaton tyttärensä Becky. Kaiken tämän keskellä Steve kohtaa Harryn (Catherine Bach), elämänsä naisen, joka olemassa olollaan tuo mukanaan toivon paremmasta huomisesta. Yhtäkkiä Stevellä on jotakin, jonka puolesta taistella Ritarien tyranniaa vastaan... viimeisen hengenvetoon saakka, jos tarve sitä vaatii.

Tuomio: Muutoin ihan mukiinmenevä Mad Max variointi, mutta liiallinen saippuaoopperointi leffan keskivaiheilla pilaa tämän pätkän lähes täysin. Loppua kohden meno onneksi paranee taas, kun Jones lähtee ilkeän Swayzen perään hinausautollaan maksaakseen tälle potut persikkoina kaikesta siitä mielipahasta, jota ilkeilyllään elokuvan aikana aiheutti. Kolme tähteä olisin tälle mielelläni antanut, mutta olen pakotettu pudottamaan yhden pois juuri tuon mainitun Kauniit ja rohkeat osaston viivästelyn ja juonellisen kulun sotkennan vuoksi.




Ei kommentteja: