perjantai 5. tammikuuta 2018

Daughter of Darkness (1990)

Kuvaus: Cathy (Mia Sara) on jo jonkin aikaa kärsinyt mieltään piinaavista painajaisunista, uskoen vahvasti niiden olevan kytköksissä omaan isäpappaansa. Haudattuaan äitinsä Cathy lähtee reissun päälle Transylvaniaan, etsiäkseen siellä jossakin mahdollisesti majailevan isänsä käsiinsä. Suorittaessaan tutkimuksiaan Cathy saa sapiskaa paikalliselta poliisilta, jolla on omat epäilynsä siitä, miksi amerikkalaisnainen oikeasti on maassa. Samaan aikaan toisaalla hämäräperäinen, mysteerien sävyttämä kultti kiinnostuu sekin Cathyn puuhasteluista. Heillä kun saattaisi hyvinkin olla tuiki tärkeää tietoa Cathyn isästä, tämän olinpaikasta ja edesottamuksista. Mutta onko kaikki sittenkään lopulta aivan sitä, miltä ulkoa päin näyttää?

Tuomio: Televisiolle tuotettu, pökkelön puoleinen ja tahdiltaan kuin täi tervassa etenevä vampyyrikauhistelu, jota katsellessa voi hyvinkin tuntea elämänvoimansa imettävän ulos kropastaan. Täyttää tuubaa, jota ilmankin oltaisiin varsin mainiosti pärjätty.
Kammottavat unet, jotka muuttuvat karmiviksi painajaisiksi.
Öh... okei... ihan sama...

4 kommenttia:

...noir kirjoitti...

Painajaisia kammottavien unien sisällä... tämä on jotain inceptionkamaa.

Mia Sara on aikalailla pudonnut tutkasta, ennen häntä tuntui näkevän hieman joka puolella. Kenties Jennifer Connelly vei Saran paikan.

Tuoppi kirjoitti...

Viimeinen IMDb merkintä näyttäisi olevan kohdallaan vuodelta 2013 ja sekin on joku lyhytleffa. Sittemmin on ollut paljolti hiljaisempaa. Connelly on hyvinkin saattanut viedä Saran paikan...

Tuoppi kirjoitti...

Franco on lisännyt kommentin tekstiisi "Daughter of Darkness (1990)":

Kauhea elokuva, joka muuttuu kammottavaksi tekeleeksi..

Franco on lisännyt kommentin tekstiisi "Daughter of Darkness (1990)":

Ja Stuart Gordonin ohjaus!

Tuoppi kirjoitti...

Juuri niin sinä käy. Ei käy kieltäminen.

Joo. Hieman yllätyin, kun havaitsin tämän olevan Gordonin ohjaustyö. Kaveri kun on kykeneväinen paljolti parempaankin.