Kuvaus: Deacon Lyle (Jean-Claude Van Damme) on entinen erikoisjoukkojen sotilas, joka elättää itsensä kidnappauksen kohteeksi joutuneiden ihmisten takaisin kotiin omaistensa luo hakemisella. Erään pahoin pieleen menneen keikan jälkeen Deacon havahtuu takaisin todellisuuten hotellihuoneestaan, vain huomatakseen, että perskeles sentään joku kirugin taidot omaava pitkäkyntinen on vienyt häneltä toisen munuaisen pois tiäkseen. Munuaisen, jonka Deaconin oli tarkoitus luovuttaa muutaman päivän päästä veljensä Georgen (John Ralston) kuolemansairaalle tyttärelle. Sisäelin olisi saatava takaisin ennen kuin se olisi jo liian myöhäistä, ja niinpä Deacon värvää reissulle tälle mukaansa vihamiehestä ystäväksi kääntyneen Kungin (Aki Aleong) kuin myöskin veljensä Georgen. Taistelu elämästä ja kuolemasta aikaa vastaan on valmis alkamaan...
Tuomio: Brysselin muskelina tunnettu Van Damme on viimevuosina onnistunut tekemään muutaman ihan mojovan, suoraa videolevitykseen päätyneen toimintapätkän, eikä tämä Pound of Flesh tee siinä suhteessa poikkeusta tuohon kaavaan. Toimintaa piisaa ihan mukavasti, ja juonen kuljetuskin pitää sisällään tarpeeksi käänteitä pitämään leffan mielenkiintoisena katsottavana. Taistelukohtauksiin Van Damme on tutuksi tulleen jalan nostamisen lisäksi ottanut mukaan elementtejä Ultimate Fighting ympyröistä, ja tästä syystä saammekin potkujen ja lyöntien lisäksi nähtäväksemme erinäisiä sidonta- ja painiliikkeitä, joita en muista miehen ennen tätä ikinä käyttäneen. Lähitaistelun vastapainoksi tarjoillaan aseellista toimintaa, joka taasen on puolestaan sitä samaa, mitä ennenkin.
Valituksen aiheita löytyy enimmäkseen ajokohtausten tajuttoman kehnosta green screenauksesta, joka on tasoltaan täysin ala-arvoista katsottavaa, rikkoen elokuvallisen illuusion heti ensi-silmäyksellä täysin. Pientä ärsytystä meikäläisessä aiheutti myös John Ralstonin esittämän George Lylen uskonnollisuus, jota korostettiin väliin vähän turhankin ahkeraan. Vähempikin mainostus sen suhteen olisi kyllä riittänyt. Mutta muutoin tämä oli kokonaisuutena astetta parempaa Van Dammea, joten kolme tähteä on siinä suhteessa sille ihan hyvä määrä annettavaksi, ja sen verran se minulta siis tässä kohdin saakin.
6 kommenttia:
Olen ollut hyvilläni siitä, että vaikka Van Damme elokuvat ovatkin olleet jo pitkään suoraan videolle-kamaa niin hän on sittemmin onnistunut kääntämään kurssin sellaiseksi että ne ovat B-elokuviksi tasalaatuisia ja sitä sieltä paremmalta puolelta, eivätkä tunnu samanlaisilta vanhoilta tähteiltä joita suorin kilpakumppaninsa Seagal tehtailee edelleenkin.
Hyvin pitkälti samaa mieltä olen kanssassi. Näitä Van Dammen juttuja pystyy sentäs katsomaan tuntematta isompaa myötähäpeää. Seagalin mörköilyjä taasen ei millään. Sen lisäksi ne aiheuttavat sivuoireina kaikenlaista muuta ilkeää, kuten ripulia, suu ja sorkkatautia, ihottumaa ja outoa tarvetta suorittaa kokovartaloamputaatio... Seagalit siis...
Samaa mieltä myös. En ole koskaan Van Dammen leffoja nähnyt, mutta saanut hänestä ihan hyvän vaikutelman. Tai ainakin jos hänen leffa sattuisi silmien eteen osumaan kanavia selatessa, en sillä sillä sekunnilla kääntäisi pois - kuten puolestaan tekisin, jos Steven Seagalin leffa jostain syystä minut löytäisi...
Tosin sanon näin vain, koska pidin siitä, että Van Damme oli Frendeissä (ainoa hänen roolisuoritus, jonka olen nähnyt ja hän esitti itseään) - joten paljonkohan se mistään mitään kertoo...
Van Damme oli myös mukana Las Vegas nimisessä sarjassa, jossa esitti siinäkin itseään. Montecitossa (sarjassa esiintyvä kasino) kuvattiin kyseisessä jaksossa Van Dammen uusinta toimintapätkää ja hän tietenkin teki stunttinsakin itse. Tosin tämä stuntti meni pahemman kerran pieleen ja Van Damme sai sitä tehdessään surmansa. Mustaa huumoria kerrakseen ja sai minut ainakin havaitsemaan sen, että kaveri osaa nauraa itselleen ja imagolleen.:D
Juuri näin.
Lähetä kommentti