torstai 9. marraskuuta 2017

Hider in the House (1989)

Kuvaus: Ollessaan pieni pojankoltiainen vanhempansa kohtelivat nuorta Tom Sykesiä niin kaltoin, ettei mikään ihme, että hänestä kasvoi mieleltään pahoin viistoutunut yksilö. Mielisairaalasta päästyään Tom (Gary Busey) on velvoitettu etsimään itselleen asuinsijan, löytäen lopulta sellaisen juuri valmistuneen omakotitalon tyhjillään olevalta ullakolta. Sinne Tom väkertää itselleen pienen, mutta ah niin kotoisan kolosen pykäämänsä valeseinän taa.

Päivänä eräänä käy sitten niin, että taloon muuttaa Dryerin eloisa perhe, johon kuuluvat äiti Julie (Mimi Rogers), isä Phil (Michael McKean) sekä lapset Neil (Kurt Christopher Kinder) ja Holly (Candace Hutson. Piilopaikastaan käsin Tom tarkkailee perheen yhteiseloa salaa, haaveillen ja uneksien omalle kohdalleen samanlaista onnea ja autuutta. Oma perheensä kun ei moisia kyennyt hänelle ikinä antamaan. Vain tuskaa, kipua ja jatkuvaa mielipahaa. Ajan kuluessa Tomin kehittämä obsessio Julieta kohtaan kasvaa silminnähden maanisiin mittoihin, ja mies onkin valmis tekemään kaikkensa saadakseen ihastuksensa kohteen ja elämän, josta jo pidemmän aikaa on haaveksinut itselleen. Jopa tappamaan...

Tuomio: 


3 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Turhana tietona voisi vielä mainita sen, että nuoren Tomin voice over osuudet hoitaa Gary Busey oma poika Jake Busey.

Franco kirjoitti...

Garyn peukkukuvassa ehkä enemmän Cider in the House- piilopullo-parransänki-tihrusilmä-meininkiä...

Tuoppi kirjoitti...

Garylle ovat erinäiset päihteet hyvinkin tuttuja tapauksia vuosien varrelta, josta syystä hänestä otetut kuvatkin on sen mukaisia ja vähintään kolmen promillen pöhnässä.