lauantai 18. helmikuuta 2017

The Sitter (1991)

Kuvaus: Nell (Kim Myers) vaikutti niin mukavalta. Setänsä Carlkin (Eugene Roche) suositteli häntä lämpimästi. Ja siltikin Ruthilla (Susanne Reed) on sellainen tunne takaraivossaan, ettei kaikki ole aivan kohdillaan, jättäessään tyttärensä Melissan (Kimberly Cullum) Nellin huostaan. Nellille lapsenvahtikeikka on kuitenkin sairaalloisen mielensä unelmien täyttymys, sillä jo pidemmän aikaa hän on haaveillut jonakin päivänä olevansa "täydellinen äiti". Nyt tuo unelma kävisi viimein toteen, eikä kukaan pilaisi sitä viemällä oman pienen Melissansa pois hänen luotaan. Kun Ruth sitten palaa tarkistamaan onko jälkikasvunsa suhteen kaikki hyvin, on Nell valmiina tekemään kaikkensa uutta "perhettään" puolustaakseen. Jopa tappamaan...

Tuomio: Televisiolle duunattu umpitylsä psykotrilleri, joita mahtuu helposti kolmetoista kipaletta tusinaan. Sisältönsä puolesta se ei tarjoa mitään sellaista, josta olisi syytä innostua sen isommin. Vain moneen kertaan kierättettyjä jippoja, joiden parhain teho on jo aikaa sitten hiipunut olemattomiin. Ennen tähtien antoa turhana tietona voisi mainita sen, että tämä pätkä on itseasiassa uudelleen lämmitelty versio Marilyn Monroen ja Richard Widmarkin tähdittämästä leffasta Don't bother to knock (1952), eli Draama hotellissa. Tuo viimemainittu onkin se ainoa kiinnostavan oloinen asia tästä pätkästä, eikä sekään ole niin kiinnostava, että antaisi aihetta katsoa Melissan painajaisen sitten niin alkuunkaan.

Ei kommentteja: