lauantai 28. helmikuuta 2015

House (1986) aka House: Ding Dong, You're Dead


Kuvaus: Kauhukirjailija Roger Cobbilla (William Katt) ei kulje kovinkaan kaksisesti. Mies on juuri eronnut vaimostaan Sandysta (Kay Lenz), poikansa on kadonnut oudoissa olosuhteissa kuin tuhka tuuleen, ja kaiken kukkuraksi suosikki tätinsä Elizabeth (Susan French) siirtää itsensä ajasta ikuisuuteen hirttämällä itsensä hengiltä. Edellisen kirjan julkaisustakin on ehtinyt jo kulua vuodenpäivät, josta syystä kustatanjansa painostaa Cobbia tekemään asian eteen jotakin.

Ja Rogerhan tekee, muttei ihan sitä mitä faninsa ja kustantajansa häneltä odottavat. Selkäpiitä karmivan ja hiuksia nostattavan kauhisteluopuksen sijasta Cobb haluaa nimittäin kirjoittaa omakohtaisista kokemuksistaan Vietnamin sodassa ollessaan. Aihepiiri, joka on kustantajan mukaan niin passé ettei mitään rajaa. Cobb vähät välittää mitä muut hänen uusimmasta projektistaan tuumailevat, ja pian tätinsä maahan panon jälkeen mies roudaakin tekstinkäsittelylaitteensa tädiltään perimäänsä taloon, ryhtyen tarmokkaasti naputtelemaan kirjaimista muodostettavia sanoja ruudulle yksi toisensa perään.

Kirjoittaminen jää kuitenkin vähitellen vähemälle, sillä tädin talossa asumisella on oma kammottava hintansa. Väliin Cobbia piinavat painajaismaiset takaumat tovereistaan Vietnamissa. Väliin vuoron saavat talossa valtoimenaan mellastavat kummajaiset, jotka olemassa olollaan aiheuttavat omanlaistaan päänvaivaa. Lusikkansa tähän sekametelisoppaan lykkäävät myös naapurustossa asustelevat naapurit erinäisillä tekosillaan. Vähemmästäkin sitä ihmisellä hermot menee. Kirjailijapolon matka hulluuden syövereihin on valmis alkamaan....

Tuomio: Tässä Sean S. Cunninghamin (Friday the 13th) tuottamassa ja Steve Minerin (mm. Warlock, Halloween H20, Lake Placid) tirehtöimässä kummitustaloaiheisessa kauhisteluhykertelyssä on pienoinen valuvika. Okei, kaksikin sellaista. Ensinnäkin, se ei sisältönsä puolesta ole kovinkaan pelottava, eikä liioin muutamaa oivallusta lukuunottamatta kovin hauskakaan. Sinänsä harmi, sillä kässäriä/tarinaa on kuitenkin ollut väsäämässä sellainenkin heppuli kuin Fred Dekker, jonka vyön alta löytyvät sellaisetkin helmet kuten Night of the Creeps ja The Monster Squad. Kumpainenkin melkoisia kulttisuosikkeja. Toisaalta saman vyön alta löytyvät myös agenttipöllöily If Looks Could Kill sekä RoboCop 3, että ehkä Dekkerin kohdalle on tätä leffaa ideoidessa sattunut se paljon pelätty huono päivä.

Jotain hyvää? Noh, efektipuoli toimii varsin mainiosti, vaikkakin näin tietokoneistettujen efektien aikakautena ne saattavat jonkun muun mielestä näyttää enimmäkseen kivikautisilta. Vanhan liiton edustajana itse suosin enemmän praktikaaleja efektejä kompuutteriluonnosten sijasta. Ovat huomattavasti luonnollisemman näköisiä siitäkin huolimatta, että lateksia ja vaahtomuovia ovatkin.

Leffan kansitaiteelle on pakko antaa myös plussaa. Kyllähän tuo aikoinaan kiinnitti vuokraamossa huomioni, kun liikkeen kauhuhyllyn ohitse siellä kävelin, ja sai minut erittäin kiinnostuneeksi itse elokuvan sisällöstäkin siinä määrin, että pakkohan se oli vuokrata katsottavaksi. Oman plus merkkinsä saa myös Harry Manfredinin säveltämä musiikki, joka luo kauhullista tunnelmaa onnistuneesti.  Tosin, väliin se äityy taustalla soidessaan niin kovin perjantaikolmanneksitoista, että sitä odottelee väkisinkin mistä kolosta se Jason Voorhees esiin macheteineen putkahtaa.

Näyttelemispuolesta voisin tähän loppuun mainita sen verran, että William Katt hoitaa roolinsa kotiin siedettävästi, vaikken itse häntä tämän tyyppiseen tuotteeseen ehkä ihan ensimmäisenä valitsisikaan. Jyhkeä ääninen Richard Moll puolestaan pahistelee ruutiniinomaisesti ja Cheersistä meille kaikille tutuksi tullut George Wendt on nallekarhumaisen ärsyttävä uteliaana naapurina. Naiskauneutta edustavat edustavasti Kay Lenz sekä Bond-tyttö (A View To A Kill, Octopussy) Mary Stavin.

Kokonaisuutena House ei ole aivan toivoton tapaus, mutta aineksia parempaankin siinä kyllä olisi ollut. Jatkoille päästiin seuraavana vuonna House II: The Second Storyn myötä. Siitä lisää joskus toiste.




torstai 26. helmikuuta 2015

Mad Max: Tales of the Road Warrior



Fanin tekemä Mad Max animaatiosarjan tiiseri. En pistäisi kyllä yhtään pahitteeksi, jos tästä kiusarista kehkeytyisi myöhemmin ihan täysmittainen nettisarja, miksei televisiosellainenkin. Sen verran hyvältä tuo kaikessa lyhykäisyydessään meinaten mielestäni näytti.

Where Does Love Go - Roger Moore

Single White Female 2: The Psycho (2005)



"She's my friend now." - Tess Kositch

Kuvaus: Holly Parker (Kristen Miller) ja Jan Lambert (Brooke Burns) jakavat keskenään asunnon. Kumpainenkin työskentelee myös samassa newyorkilaisessa PR-lafkassa, kärkkyen innosta piukeana tarjolla olevaa ylennystä. Jan astetta enemmän, sillä hän päättää kusettaa Hollya oikein olan takaa, lähettäen tämän Chigacoon villihanhea jahtamaan. Tällä välin Jan viettelee Hollyn poikaystävän Davidin (Tad Babcock) ja patonkihommiksihan se lopulta menee.

Holly saa kotiin palatessaan tyrmistyksekseen huomata Davidin pettäneen tätä Janin kera. Hopeat menevät jakoon kertalaakista, Hollyn ryhtyessä etsimään itselleen uutta asuinpaikkaa. Sellainen löytyy varsin pian Tess Kositch (Allison Lange) luota, eikä aikaakaan kun Holly ja Tess jo asustavat saman katon alla. Aluksi kaikki tuntuu sujuvan hyvin, mutta sitten Tess tekee jotakin sellaista, joka saa Hollyn niskavillat nousemaan kauhusta pystyyn: leikkuuttaa itselleen identtisen kampauksen kuin hänellä on. Tämähän tarkoittaa tietysti sitä, että Tess onkin päästään pahoin vinksahtanut lunatikki, leffan alaotsikon psyko, jonka kierotuneen obsession kohteeksi Holly on nyt tahtomattaan joutunut. Mutta Tess haluaa vain olla tuorehkon kämppiksensä paras ystävä ikinä, ja sellainen ollakseen hän ryhtyy systemaattisesti eliminoimaan niitä, jotka ovat Hollya vastaan rikkoneet.

Tuomio: Turhaakin turhempi jatko-osa/riimeikki, jonka olemassa olo on yhtä tarpeellinen kuin helikopterin heittoistuin tai puhallettava tikkataulu. Ei tarjoa katsojalleen mitään sellaista, mitä emme olisi jo aiemmin tulleet nähneeksi ja vieläpä paremmin tehtynä. Kristen Miller vaikuttaa ihan mukavan oloiselta naiselta, joten tuo yksi tähti menkööt hänelle.


keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Every Dirty Job That Comes Along






Dirty Harry pokkarikokoelmani kasvoi tänään pitkän tauon jälkeen yhdellä kipaleella aamusella divarissa poiketessani. Samalla sain kuulla sellaisenkin (vahvistamattoman) tiedon, että täällä meillä näitä olisi aikanaan julkaistu käännettynä kuudesta kahdeksaan opukseen kahdestatoista.

Itselläni on nyt kaikki kolme koossa, joten vielä pitää hieman kerätä, jos mielin kaikki saada hyllyäni koristamaan....

Traileri: Alien Tampon (2015)

torstai 19. helmikuuta 2015

Nettiongelmia

Joo, elikkäs nythän on niin, että uskollinen laajakaistani on tässä viime päivinä ruvennut oikuttelemaan siihen malliin, ettei se jaksa pitää enää yhteyttä yllä kuin satunnaisesti ja silloin kun sitä huvittaa. Soneran kaverin mukaan siellä on jokin erhe talon sisäisessä verkossa, mutta ei osannut tarkalleen sanoa missä. Näin ollen olenkin pakotettu etsimään itselleni toisen vaihtoehdon verkossa surffaamiseen. Onneksi sellainen on jo olemassa, mutta sen kytkemiseen saattaa mennä hyvinkin hetki jos kohta se toinenkin.

Blogin päivitysten suhteen se tarkoittaa tietysti jonkin asteista taukoa. Voinen toki hätätilassa käyttää hyväkseni porukoiden konetta ja yhteyttä, joten jotakin tekstin tynkää saatan jossakin kohdin julkaistakin. Mutta muutoin Double Feature hiljenee joksikin aikaa, aina siihen asti kunnes saan nettiyhteyteni jälleen pelittämään oikealla tavalla. Että tämmöinen tiedotus tähän kohtaan.

T: Double Featuren Tuoppi

maanantai 16. helmikuuta 2015

Single White Female (1992)


Kuvaus: Ohjelmistosuunnittelija Allison Jones (Bridget Fonda) suunnittelee menevänsä naimisiin kihlattunsa Samin (Steven Weber) kanssa. Häät kuitenkin peruuntuvat Allien saadessa kuulla sulhasensa ja tämän ex-vaimon salaisista patonkihommista. Sam saa täten luvan lähteä, Allien jäädessä ypönä kallista vuokrakämppäänsä asuttamaan.

Yksinäisyys käy kuitenkin varsin pian Allisonin hermoille, joten hän päättää laittaa lehteen ilmoituksen, jossa kertoo hakevansa itselleen kämppäkaveria. Sellainen löytyy hiirulaismaisesta Hedra Carlsonista (Jennifer Jason Leigh), jonka viattoman oloinen olemus saa Allien vakuuttuneeksi tämän vaarattomuudesta. Ulkonäkö kuitenkin pettää, sillä Hedy osoittautuu hetikohta taloksi asettumisensa jälkeen pirulliseksi, mieleltään pahoin järkkyneeksi juonittelijaksi, joka matkii kämppistään kaikessa. Ensin vuorossa ovat vaatteet, sitten kampaus ja lopulta myös Allien jäähyllä oleva poikaystävä Sam. Täydellinen kämppäkaveri... suoraa helvetistä.

Tuomio: Nuori naimatoin nai. Näin "hauskasti" luki leffalipussani, kun kauan sitten kävin tämän teatterissa asti läpi istumassa. Tuolloin muistelen pitäneeni tätä varsin pätevänä psykotrillerina, vaan eilen illalla tätä uudelleen katsellessani totesin leffan olevan lepsun flegmaattinen tuotos, josta jännitystä saa hakea kissojen ja koirien kanssa, sitä kuitenkaan löytämättä.

Sivuosaveteraani Stephen Tobolowsky tekee iljettävän limaisen roolisuorituksen naisenkipeänä raiskaridirikkana, muiden ollessa järjestäen yksitoikkoisen mieleenpainumattomia tapauksia. Päähenkilöitä myöden. Pohjautuu John Lutzin kynäilemään novelliin SWF Seeks Same. Tarpeettomille jatkoille päästiin vuonna 2005 Single White Female 2: The Psychon muodossa.


torstai 12. helmikuuta 2015

Tänään ajattelin enimmäkseen...




...pelailla tuota vieressä näkyvää. LEGO peli fani kun olen ja niinpois päin. Indiana Jonesit, Star Warsit ja Batmanit (kaksi ekaa, kolmas pitää vielä hankkia) olen jo tahkonnyt lävitse, ja nyt olisi tämän Marvelin variaation vuoro.

Mikäli vanhat merkit mitenkään paikkansa pitävät, niin lvuvassa on kosolti hassunhauskoja hetkijä ja messevää turpiin mättöä yli sadan Marvel hahmon supervoimin. Joten jos nyt sallinette, niin vetäydyn tuonne konsolini ääreen, sillä IT'S CLOBBERIN' TIME!







lauantai 7. helmikuuta 2015

Traileri: Poltergeist (2015)



Fear Strikes Where You Least Expect It

Jokunen leffahankinta tähän kohtaan...


The Great Silence aka Il Grande Silenzio: Ei, tämä ei ole mikään mykkäfilmi, vaikka nimestään niin voisi ehkä päätelläkin. Kyseessä on sen toisen Sergion, eli Corbuccin luotsaama spaguwesterni, jonka pääosassa heiluu legendaarinen Klaus Kinski. Musiikista vastaa tuttuun tapaan Ennio Morricone.

Death Race - Inferno: Uudeelleen henkiinherätetyn Death Race-sarjan kolmas osa.

Krampus - The Christmas Devil: Joulu meni jo, mutta saa kait sitä silti siihen liittyviä leffoja hommailla katsottavakseen. Varsinkin, kun takakannen juonikuvauskin on näinkin messevästi kirjoitettu: "Pikkukaupungin poliisi Jeremy asuu yksin salaperäinen menneisyys ja viettää paljon aikaa siitä, kuka sieppasi hänet. Uudet lapset ovat yhtäkkiä alkaneet kadota alueella ja Jeremy näkee yhtäläisyyksiä omat sieppaajat jossa johtolangat johtavat muinaiset ihmiset meteli legenda Krampus. Veli Pyhän Ristin barntorteraren suorittaa pahat teot ja pahan hämähäkki ilman seurauksia. Jeremy yrittää tehdä kaiken mitä voi saada pohjaan mysteeri ja estää lasta katoaa?

The Brain: Mutta missä on Pinky?

Versus: Tässä matosessa maailmassa, jossa me kaikki elämme, on 666 kappaletta portaaleja, joiden kautta käy kulku rajan taa. Nämä portaalit ovat ihmissilmältä tarkoin piilotetut. Jossakin päin Japania sijaitsee portaali numero 444... Ylösnousemuksen metsä...

Red Water: Ihmislihan makuun päässyt hai eksyy uiskentelemaan Louisianalaiseen jokeen. Lou Diamond Phillips, Kristy Swanson ja Coolio koittavat pelastaa sen, mitä pelastettavissa on.



Swamp Devil: Ei haisua harmaintakaan, muuta kuin se, että suolla ollaan, ja että siellä on myös jonkin sortin paholainen.

The Frighteners: Peter Jacksonin Kummituskoplan 14 minuuttia pidempi ohjaajanversio, jota en ole muistini mukaan aiemmin nähnyt, joten siksi sen tulin hommanneeksi. Niin ja Jeffrey Combsin vuoksi, sillä heppulin tässä leffassa esittämä hahmo on mainiohko outo tapaus :D

Embodiment of Evil aka Encarnacao do Demonio: Coffin Joe on täällä taas...

The War Lord: Ei, leffan kannessa ei ole Kevin Costner, vaan hassulla tukalla varustettu Charlton Heston.

Nightmare Street: Sherilyn Fenn ja rinnakkaistodellisuuden sietämätön keveys.

Isoäidin Sienikeitto: Kotimaisia zombie-pätkiä osuu kohdille sen verran harvoin, että kun niin tapahtuu, niin pakkohan se on pois ostaa, vaikka huono olisikin.

Sokerina pohjalla....






Tiiseri: It Came From The Desert (2015)



torstai 5. helmikuuta 2015

Tiiseri: Daredevil (2015)

Chuck Norris vs Mr. T

Muistattekos vielä ajan, jolloin Chuck Norris oli maailman kovin jäppinen, ja suorittamistaan urotöistä kerrottiin eeppisiä tarinoita ympäri interwebbiä. Näitä urotöitä kutsuttiin tuolloin faktoiksi, eikä yksikään ihminen pallomme päällä uskaltanut millään muotoa epäillä niiden todenperäisyyttä. T-paitoja painettiin, webbisivuja perustettiin ja videoitakin tehtiin asian tiimoilta hyrymykkä. Jopa itse Norriskin saatiin hujattua mukaan lukemaan näitä itsestään kertovia faktoja. Kaiken edellämainitun lisäksi nämä faktat päätyivät luonnollisesti myös kirjalliseen muotoon. Useamapaan kuin yhteen, sillä onhan kyse kuitenkin Chuck Norrisista. Itsekin omistan yhden noista kirjoista, jossa Chuck Norris ottaa faktoineen yhteen toisen, lähes yhtä legendaarisen hahmon, Mr. T:n kera...


Delta Force vastaan A-Tiimi. Walker Teksasista vastaan Clubber Lang. Parta vastaan mohikaani. Vain toinen näistä sotureista voi selviytyä tästä testikkeliä lujuutta mittaavasta taistosta hengissä maaliin. Mutta kumpi? Sen saatte itse pähkäillä tämän höpötyksen alle postaamieni faktojen perusteella...

"Chuck Norris was cast as the protagonist in
The Terminator, but later bowed out of the role,
since he has already stopped a time war between
machines and mankind. Twice!"

"Mr. T. once beat a man to death with his own corpse."

"There is nothing to fear but fear itself,
and fear itself fears Chuck Norris."

"If you look right into Mr. T's eyes for more than
quick two-second bursts, you will crap out your 
internal organs in alphabetical order."

"If MacGyver and Chuck were locked in a room together,
Chuck would make a bomb out of MacGyver and get out."

"At Wrestlemania 2, Mr. T sneezed backstage. Hulk Hogan
has been bald ever since."

Ja nyt jos sallinette, niin menen ja isken itseäni vanhojen muistelosta tikulla silmään. Kuunnelkaa te sillä välin musiikkia....