keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Savage (1996)

Kuvaus: Farmari Alex Verne (Olivier Gruner) elää rauhaisaa maalaiselämää tiluksillaan yhdessä vaimonsa Julien (Victoria Morsell) sekä pienen poikansa Jimmyn (Jordan Stuart) kanssa. Iltana eräänä tuo rauha kuitenkin rikkoutuu tuhannen pirstaleiksi, sillä ranchille saapuu julma palkkatappaja, joka poistaa tylysti päiviltään niin Julien, Jimmyn kuin Alexinkin. Tai noh, ei sentään Alexia. Mies nimittäin selviytyy murhayrityksestään kuin ihmeen kaupalla hengissä, päätyen koomapotilaaksi paikallisen sairaalan sängylle köllöttelemään.

Aikansa tiedottomana ollessaan Alex kuulee unensa keskelllä tutunkuuloisen laulun, sen samaisen hengellisen viisun, joka soi taustalla hetkellä jolloin perhettään hengiltä otettiin. Biisi saa Alexin lopulta havahtumaan syvästä unestaan ja väittämään paikan päälle tulleelle hoitajalle, että hän mikään Alex ole, vaan eksoottinen tanssijatar Dakota Moss nimeltään. No ei vaineskaan, Kunhan yritin taasen hoopottaa teitiä tällä iän ikuisella, jo liian moneen kertaan toistetulla vitsillä, joka jää tämän jälkeen eläkkeelle ainakin mitä tähän blogiin tulee. 

Mutta joo. Asiaan. Biisi saa Alexin lopulta havahtumaan syvästä unestaan ja karkaamaan sairaalasta keskelle autioksi jäänyttä maata, jota autiomaaksikin Wikipedian mukaan kutsutaan. Karun erämaan keskeltä Alex löytää luolan, joka on kaikkea muuta kuin tavallinen luola. Ei, Batman ei asu siellä, eikä sieltä liioin löydy Ashley J. Williamsia nukkumassa sikeästi ohi oman aikakautensa. Mainittujen sijasta sieltä löytyy seinille ammoisina aikoina maalattuja luolamaalauksia avaruudesta kotoisin olevista olennoista ja yksi lajin edustajakin paljastaa olomuotonsa pöljistyneelle sankarillemme. 

"I bring you luv!"

Ulkoavaruuden olento valjastaa Alexin esihistoriallisen luolamiehen uskomattomilla supervoimilla eräänlaisen quickeningin kautta...

"This is the sort of/kind of quickening!!!!"

... ja näin Alexista tulee Primitiivi - menneisyyden kuolemansoturi, jonka tehtävänä on tuhota maailman mahtavin tietokonefirma Titan Corporation ja kostaa vaimonsa sekä poikansa kylmäveriset murhat sen johtojuustolle, eli niljakkaan oloiselle alkulimalle, joka myös nimellä Reese Burroughs (Kario Salem) tunnetaan. Viimeinen taisto käydään menneisyyden ja tulevaisuuden edustajien välillä, ja tästä taistosta vain toinen voi selviytyä hengissä maaliin...

Tuomio: 


8 kommenttia:

Graduated Cylinder kirjoitti...

Hah, vaikuttaa sopivan oudolta filmiltä. Tuo UFO-twisti tuli varsin puskan takaa. Grunerilla on myös Savate, mikähän muu olisi sopinut sarjaan. Salute?

Tuoppi kirjoitti...

Juu tosi oudosta pätkästä tässä on kyllä kyse. Lopputekstien pyöriessä oli kyllä aika hämmentynyt olo, heh.

Hmm, Salute kuulostaa varteenotettavalta titteliltä. Sopisi hyvin trilogian päätösosaksi.

...noir kirjoitti...

En usko nähneeni tätä, mutta jokin siinä kuulosti kovin tutulta. Kenties se johtuu siitä, että Gruner on näytellyt kolmessa toisiinsa liittymättömässä elokuvassa hahmoa nimeltä Alex (ja kaksi kertaa henkilö nimeltä Nash). Mutta kyllä minä näkisin vielä kerran yhden Alexin, joka olisi Saluten päähahmo. Tai siis Saluté.
Voin jo sieluni silmin nähdä sen elokuvan tarinan, joka perusta toki on aika moneen kertaan käytetty:
syrjäinen kylä jossa nätti yksinhuoltajanainen saa tuta paikallisen rosvoparonin kiusanteon, tämä kun haluaisi dumpata tehtaansa radioktiivet jätteet naisen maissipellolle. Usvasta saapuu nomadi, mies vailla nimeä, Alex (Olivier Gruner) joka on vihkiytynyt kickboxauksen vaarallisimpaan versioon, salutéen, Näitä kykyjään käyttäen Alex kohtaa rosvaparonin monituiset apulaiset ja tervehtii heitä. The end.

Tuoppi kirjoitti...

No niin. Siinä meillä olisi valmis pohja leffalle. Ei kun tekemään vaan.

Nimistä puheen ollen Savagen osittaisena teemana näyttää olevan kirjailijoiden sukunimien käyttö sen henkilöhahmoilla. Verne, Burroughs, Poe, Spillane ja Rohmer ovat ainakin käytössä. Tulee mieleen Van Dammen Cyborg, jossa hahmot on nimetty kitaramerkkien mukaan.

...noir kirjoitti...

Tsek tis aut! Tulevassa Cyborg Nemesis: The Dark Riftissa on hahmo nimeltä Alex Rain, jota nimeä käytettiin Nemesis-leffoissa muun muassa Grunerin esittämänä. Cyborg Nemesis: The Dark Riftin ohjaa Albert Pyun, jonka käsialaa niin sekä Cyborg että Nemesis ovat, joten liekö mahdollista että tuo Cyborg Nemesis onkin crossover? Alex Rainia tosin ei esitä Gruner, kuten ei myöskään samannimistä hahmoja jatko-osissa näytellyt Sue Price, mutta tämä mahdollinen yhdistäminen herätti ainakin minun mielenkiintoni.

Tuoppi kirjoitti...

Ei se pelkkää sattumaa ainakaan voi mitenkään olla. Mutta eiköhän tämäkin selvinne viimeistään siinä vaiheessa, kun leffa ulos immeisten ilmoille katsottavaksi pätkähtää.

Franco kirjoitti...

Enpä ollut ennen huomannutkaan tätä kirjailija-asiaa tässä leffassa, kiitoksia, tää oli oikeesti kiva ja tärkeä tieto. Yks kirjailija näkyi olevan mukana ihan etu ja sukunimellään, Edgar Wallace. Ja mainitsemasi Poe`kin melkein koko nimellään: Allen Poe. No, tosin Allan oli vaihtunut tuoksi Alleniksi. Mutta ,kivaa trivatietoa, enivei...

Tuoppi kirjoitti...

Tuota Edgar Wallacea en huomannut ollenkaan. Hyvä, että otit sen puheeksi. Niin ja sitten on vielä sekin, että Alexin vaimon etunimi on Julia, joten siitäkin voi jotakin johtopäätöksiä halutessaan vetää.