Kuvaus: Walter Davis (Bruce Willis) on työlleen täysin omistautunut uraohjus, jonka sanavarastosta uupuvat tyystin sellaiset sanat kuin treffit, seurustelu ja parisuhde. Pian kuitenkin koittaa hetki, jolloin Walterkin tarvitsee itselleen naispuolisen seuralaisen, sillä hänen tulee illastaa tärkeän japanilaisasiakkaan kera, eikä niille kekkereille sovi millään muotoa ilmaantua yksin. Asiakas kun ottaisi moisen loukkauksena itseään kohtaan.
Walterin veli Ted (Phil Hartman) päättää auttaa miestä mäessä, järjestäen Walterille treffiseuraksi vaimonsa serkkulikan Nadian (Kim Basinger), joka on vastikään muuttanut kaupunkiin. Walter on tietenkin kiitollinen veljelleen, vaikka suhtautuukin Nadiaan ja tämän tapaamiseen pienehköllä varauksella. Huolet kuitenkin haihtuvat, kun käy ilmi, että Nadia on itseasiassa kuvaakin kauniimpi, hyvä käytöksinen ja söpöllä tapaa ujo tapaus, jota kehtaa hyvinkin kierrättää treffeillä, jos kohta toisillakin.
Kaikki hyvin siis?
Noh, ei aivan. Nadialla on nimittäin pienoinen ongelma alkoholin suhteen. Liiaksi tulilientä nautittuaan hän villintyy täysin, muuntuen kiltistä tytöstä silmänräpäyksessä käveleväksi katastrofiksi, jonka edessä tsunamit ja massiiviset maanjäristyksetkin kalpenevat silkasta kauhusta. Eikä siinä vielä kaikki, sillä kuvioita sotkemaan ilmaantuu myös Nadian entinen, päästään pikkuisen pipi poikakaveri David (John Larraquette), joka on valmis tekemään kaikkensa saadakseen Nadian itselleen takaisin. Walter parka. Ei ole helppoa hänelläkään.
Tuomio: Heppoinen ja kaikinpuolin harmittoman oloinen kertakäyttökomedia, josta irtoaa parit naurutkin jos oikein väsyneenä sattuu sitä katsastelemaan. Konnankoukkuja kahdelle televisiosarjasta maailmanmaineeseen nouseen Bruce Willisin leffadebyytti, jonka jälkeen siirryttiinkin sitten melko pian astetta rankempiin kuvioihin Die Hardin muodossa. Turhana tietona voisin tähän loppuun mainita vielä senkin, että kävin tämän aikoinaan ihmettelemässä läpi (aikoja sitten pois puretussa) leffateatterissa asti. Vähänkö olen vanha...
4 kommenttia:
Ihan varma en ole olenko tätä nähnyt. Konnankoukkuja kahdelle oli kyllä aikoinaan mainio.
Olihan se, mutta meni piloille siinä kohdin, kun päähenkilöt lyöttäytyivät romanttisesti yhteen jatkuvan torailun ja suunsoiton sijasta
En ole koskaan pitänyt Kim Basingeria hyvänä näyttelijänä, nkä edes osaa sanoa missä hän olisi parhaimmillaan. L.A. Confidentialissa hän oli kyllä varsin hyvä, mutta se tuntui olevan sattumaa ja varmasti vain muiden onnistuneiden osien vetoavun ansiota, sillä kaikissa muissa draamarooleissa hän on ollut todella laimea ja ilmeetön. Komedioissa kuten tässä Sokkotreffeissä hän tuntuu olevan vielä kehnompi, enkä ainakaan näin äkkiseltään muista hänen koskaan tehneet mitään hauskaa. Yleensä hän toki on kuin Daryl Hannah, ihan kelvollinen, mutta ei todellakaan mikään vetovoimainen esiintyjä ja täten Basinger on enemmän vain täyttämässä jonkinlaisen pakollisen tilantäyttäjän roolin (vrt. Batman). Nadine oli aika kiva leffa sieltä komediapuolelta.
Tuo mitä L.A. Confidentialista sanoit pitää Basingerin kohdalla varmasti kutinsa. Siinä poppoosa Johanna Tukiainenkin vaikuttaisi Oscarin arvoiselta suorittajalta... tai noh.. ei kait nyt sentäs kuitenkaan.
Nadinea en muista tähän hätään nähneeni, mutta The Real McCoyn kylläkin, ja se ei ollut kovinkaan tasokas tuotos se.
Lähetä kommentti