maanantai 1. helmikuuta 2016

R.I.P D. (2013)


Kuvaus: Bostonilainen narkkikyttä Nick Walker (Ryan Reynolds) saa surmansa erään epäonnisen huumeratsian yhteydessä. Siirtyessään ajasta ikuisuuteen Nick havaitsee, että kuoleman jälkeen on elämää, sillä hänet värvätään osaksi lusikkansa nurkkaan viskanneiden lainvalvojien joukkiota, jota Rest In Peace Deparmentiksi kutsutaan.

Mainitun osaston tehtävänä on metsästää maankamaralla mellestäviä Raatoja, joista jokaikinen koittaa parhaan kykynsä mukaan välttää viimeiselle tuomiolle joutumistaan. Aisaparikseen Nick saa 1800-luvulla henkensä heittäneen Roycephus "Roy" Pulsipherin (Jeff Bridges), kiveäkin kovemman liittovaltion sheriffin, joka vastentahtoisesti ottaa märkäkorvaisen tulokkaan siipensä alle. Pian tälle epäsuhdalle kaksikolle selviää, että Raadoilla on ihmiskunnan kohtalon kannalta katalahkonlainen suunnitelma, jonka toteutuminen tulisi pysäyttää heti eikä viidestoista päivä...

Tuomio: Hengetön, sieluton ja kaikin puolin tylsä Men In Black apinointi, joka ei pääse lähellekkään maineikasta esikuvaansa, ja jonka ainoana valopilkkuna häärii veteraaninäyttelijä Jeff Bridges. Antamani yksi tähtönen menee siis Bridgesille, ei itse elokuvalle. Pohjautuu Peter M. Lenkovin luomaan Rest In Peace Department nimiseen sarjakuvaan.

4 kommenttia:

Graduated Cylinder kirjoitti...

Tämä vaikutti trailerin perusteella Hellboy/MiB-tyyliseltä hauskuudelta, mutta eipä taida päästä lähellekään. Siellä se on levy edelleen Katsomattomat-laatikossa.

Tuoppi kirjoitti...

Jätä sinne vaan.

Occo kirjoitti...

Sen verran kiinnostava premissi, että murska-arviostakin huolimatta tekisi mieli katsastaa.

Tuoppi kirjoitti...

Omalla vastuulla sitten, jos sen teet, heh