tiistai 29. syyskuuta 2015

A Good Marriage (2014) aka Stephen King's A Good Marriage


Kuvaus: Darcy Anderson (Joan Allen) on viettänyt viimeiset 25 vuotta onnellisessa avioliitossa harvinaisia kolikkoja harrastuksenaan keräävän Bobin (Anthony LaPaglia) kanssa. Kolme lastakin heillä on. Aikuisia jo jokainen ja vieläpä valitsemillaan urillaan menestyksekkäitä sellaisia. Elämä siis hymyilee Darcylle leveästi, eikä tuota tyytyväistä virnettä pyyhi pois kauniilta kasvoiltaan edes väliin kuulemansa uutiset lähistöllä mesoavan Beadie-nimisen sarjamurhaajan viimeisimmistä veritöistä. Eräänä iltana Darcy kuitenkin kokee elämänsä järkytyksen, kun autotallista pattereita etsiessään löytää rakkaan aviomiehensä sinne piilottaman kätkön, jonka karmaisevan puoleinen sisältö särkee Darcyn unelmaelämän kertaiskusta tuhannen säpäleeksi...

Tuomio: Kauhun kuninkaan Stephen Kingin samaa nimeä kantavaan tarinaan pohjautuva trilleriväsäys, joka metkasta ideastaan huolimatta jää kuitenkin kokonaisuutena lopulta varsin tasapaksuksi ja pliisuhkon oloiseksi tuotokseksi. Sinänsä pätevät näyttelijät kulkevat leffan läpi autopilotti päällä, eikä heidän suorituksistaan voi näin jälkikäteen oikeastaan sanoa juuta eikä sitä jaatakaan. Jaa niin noh.... onhan siellä se Stephen Langin esittämä yksityisetsivähahmo, jonka mukana oloa on pakko hieman ihmetellä, sillä tarinan kuljetuksen kannalta ilmankin tätä kaveria olisi mainiosti pärjätty. Mutta onhan se mukavaa, että Langillakin on hommia. oli esittämänsä karaktääri sitten turhake tahi ei. Kaksi tähteä, sillä enempää tämä puolivillainen tekele ei millään muotoa osakseen ansaitse.

Ei kommentteja: